Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste reseptit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ice pop-jätskipuikkoja


Kesä, mikä ihana tekosyy syödä jätskiä. Ja varsinkin tehdä jätskiä. Oletko koskaan valmistanut jäätelöpuikkoja itse? Silloin saat niistä juuri sen makuisia ja ravintoarvoisia kuin haluat. Kätevää ja ennen kaikkea helppoa ja herkullista.
 
Olen valmistanut aikaisemmin lapsille mehujäitä limsasta tai mehusta. Niissä maku katoaa minuutin imeskelyn jälkeen ja jäljelle jää vain väritön jääkokkare. Nämä puikot ovat  täyttä tavaraa ja maku säilyy loppuun asti hyvänä ja täyteläisenä.
 
Tarvitset jätskipuikkojen tekoon jätskimuotteja tai snapsilaseja ja puisia tikkuja. Itse katkoin bambutikkuja jätskitikuiksi.  Sitten vain haluamasi aineet blenderissä sekaisin ja pakastimeen jäähtymään  4-6 tunniksi. Näitä taivaallisen viilentäviä herkkuja kannattaa tehdä kerralla isompi satsi. Kun helteet yllättävät, on pakkasesta helppo napata viilentävä jätskipuikko naamariin.

 

Kirpeä vadelmalimepuikko

 
2dl vadelmia
1 limen mehu
0,5dl sitruunasodaa/ kivennäisvettä
4rkl makeutusta
 
Sekoita jäiset/kohmeiset vadelmat, limen mehu, sodavesi ja makeutus blenderissä sekaisin. Makeutuksena voit käyttää hunajaa/sokeria tai makeutusainetta. Itse käytin karppisokeria. Laita makeutusta maun mukaan. Vadelmat ja lime ovat kirpeitä keskenään, joten makean ystäville makeutusta voi laittaa enemmän. Kaada seos jätskimuotteihin/ snapsilaseihin ja aseta tikut päälle. Jäädytä pakastimessa 4-6 tuntia muotin koosta riippuen. Nauti laiturin nokassa tai kotisohvalla.



 
 

 

Lempeä mustikkajugurttipuikko

 
1,5 dl mustikoita
1,5 dl luonnonjugurttia
3rkl makeutusta
ripaus vaniljajauhetta
 
Sekoita kohmeiset mustikat, luonnonjugurtti ja makeutus sekä vaniljajauhe sekaisin blenderissä. Kaada seos jätskimuotteihin ja laita pakastimeen jäätymään 4-6 tunniksi. Nauti, kun tekee mieli makeaa.
 
Nyt voi kerrankin syödä hyvällä omallatunnolla jäätelöä. Nämä jätskit maistuvat perheen pienimmillekin. Nyt vain odottamaan niitä kuuluisia helteitä.

 
 

 

perjantai 29. toukokuuta 2015

Taivaallinen mutakakku

Mieleni on tehnyt jo pitkään suklaakakkua. Ja tiedättekö mitä, siihen himoon ei auta muuta kuin tehdä suklaakakku. Ihana tekosyy leipoa ihanan valuvaa ja täydellisen suklaista mutakakkua, slurps.
 
Tämä lempireseptini on bongattu aikoinaan karpin keittokirjasta. Siihen ei tule muuta kuin suklaata, voita, kananmunaa ja makeutusta sekä ripaus mantelijauhetta/jauhoja. Eli gluteenitonta ja maidotontakin vielä. Kakun voi tehdä sokerittomana käyttäen esim. karppisokeria tai jotain muuta makeutusainetta. Juhlapäivinä kakun voi tehdä tavallisella sokerilla.
 
Terveyshulluna tähänkin reseptiin piti saada jotain terveellistä. Itse korvasin tällä kertaa valkoisen sokerin luomu kookossokerilla. Luomu kookossokeri omaa matalan GI-arvon, joten tämän kakun syömisestä ei pitäisi verensokerit pompsahtaa taivaisiin. Tietysti suklaassa on itsessään sokeria mukana. Suklaana olen käyttänyt 70% Fazerin tummaa suklaata. Voita en sitten viitsinyt korvata millään, se vaan kuuluu olennaisena osana leivontaan. Juostaan sitten vähän enemmän.


Taivaallinen mutakakku


200g tummaa suklaata (70% toimii parhaiten)
200g voita
1-2dl makeutusta (riippuen suklaan makeudesta, itse laitoin 1,5dl)
5 kananmunaa
1rkl mantelijauhetta/jauhoja

Kuumenna uuni 200-asteiseksi ja voitele halkaisijaltaan 20-24-senttinen irtopohjainen kakkuvuoka

Paloittele suklaa ja voi ja sulata vesihauteessa.

Anna kuuman rasva-suklaaseoksen jäähtyä hieman, jotta se ei juoksettuisi kun munat vatkataan joukkoon.

Lisää sokeri/makeutusaine.

Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Taikina saattaa aluksi hieman juoksettua, mutta se tasoittuu pian takaisin vaahtomaiseksi.

Sekoita lopuksi joukkoon jauhot/mantelijauhe ja laita taikina kakkuvuokaan. Nosta vuoka uuniin ja paista 10-15 minuuttia. Itse pidin 15 minuuttia ja täyte olisi voinut olla vielä löysempää eli pidä 10 minuuttia, jos tykkäät valuvasta mutakakusta.

Kakku on valmista, kun se on pinnalta ja reunoilta juuri ja juuri kypsynyt ja keskeltä tutisevaa.

Tarjoile kakku jäähtyneenä  vaniljajäätelön ja vaikka vadelmakastikkeen kera. Itse tein pakastevadelmista ihanan kirpeää vadelmamelbaa. Tuo kivaa kirpeyttä makeaan suklaaseen.

Sitten kahvi porisemaan ja pala taivaallista kakkua lautaselle. Suklaanhimo selätetty, tai vasta sitten, kun koko kakku on syöty :)




keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Pino pannareita



Ensiksi pahoitteluni, että Huhtikuun laihishaaste lässähti vähän kuin pannukakku. Loppuviestit ja reseptit jäi laittamatta. Toipumiseni leikkauksesta ei ollut niin nopeaa, joten pyhitin päiväni lepäämiselle. Nyt alkaa olo olla sellainen, että lenkkipolut siintävät jo silmissä. Vielä on kevättä jäljellä ja vielä ehtii hyvin kesäkuntoon. Ruokavalio kuntoon ja herkut pannaan. Tässä tuleekin ihanan herkulliset ja terveelliset proteiinipannarit, joita voit herkutella hyvillä mielin. Kokeile ja ihastu.



 

Mustikkaiset proteiinipannarit vaniljarahkalla


Näihin ihaniin ja niin hämäävän terveellisiin pannareihin tarvitset vain banaania, rahkaa ja kananmunaa sekä haluamiasi mausteita. Halutessasi voit laittaa sekaan ripauksen kaurahiutaleita. Pannareiden sekaan voit heittää mustikoita, vadelmia tai vaikkapa hedelmänpalasia, vain taivas on rajana. Pannarit toimivat ihan naturelleinakin. Nämä pannarit sopivat iltapalaksi, välipalaksi tai vaikka aamupalaksi. Rahka tekee pannareista helposti repeäviä, mutta toisaalta niistä tulee ihanan meheviä.


Mustikkapannarit 1-2 hlölle


1 ylikypsä banaani
2 kananmunaa
100g maitorahkaa
2rkl kaurahiutaleita
2rkl mustikoita
1-2tl makeutusta
ripaus suolaa
vaniljajauhetta tai kardemummaa maun mukaan


  • Paloittele ylikypsä banaani
  • Laita kananmuna, maitorahka ja kaurahiutaleet sekaan
  • Sekoita blenderissä tasaiseksi
  • Mausta makusi mukaan sokerilla, suolalla ja muilla mausteilla
  • Laita lopuksi mustikat kokonaisena sekaan.
  • Paista kookosöljyllä pannulla muutama pieni pannari kerrallaan. Anna paistua kunnolla toiselta puolelta ennen, kun käännät pannareita. Pannarit repeävät helposti.
  • Tarjoile tuoreiden marjojen ja vaniljarahkan kanssa.

Vaniljarahkakastike


(1-2hlölle)

100g maitorahkaa
1dl luonnonjugurttia/ soijajugurttia
2rkl makeutusta
vaniljajauhetta


 

Suklaiset maapähkinäpannarit kookosvaahdolla



Tämä resepti on todelliselle maapähkinävoin ystävälle. Nämä pannarit kruunaa ihanan täyteläinen suklaapähkinävoi, namskis. Itse käytin pannareissa makeuttamatonta Urtekramin suklaista Luomu Crunchy-maapähkinävoita. Siinä on kivoja pieniä palasia, joten älä heitä aineita blenderiin, muuten palaset menevät silpuksi. Voit käyttää myös mitä tahansa makeuttamatonta maapähkinävoita, lisää silloin vähän enemmän kaakaojauhetta.

Suklaapannarit 1-2 hlölle


1 banaani
2 kananmunaa
1rkl crunchy maapähkinävoita tai muuta makeuttamatonta maapähkinävoita
1rkl tummaa kaakaojauhetta/ raakakaakaojauhetta
ripaus suolaa
2 tl makeutusta

  • Muussaa ylikypsä banaani.
  • Sekoita kananmunat sekaan.
  • Laita maapähkinävoi, kaakaojauhe sekä suola ja makeutus sekaan.
  • Sekoita tasaiseksi.
  • Paista kookosöljyssä pieniä lettusia varovasti kerran kääntäen.
  • Tarjoile marjojen ja vaniljarahkan kanssa tai kookosvaahdon kera.


Kookosvaahto


1prk kookosmaidon paksua osaa
1-2tl makeutusta
vaniljajauhetta

  • Laita kookosmaito muutamaksi tunniksi jääkaappiin / pakkaseen tunniksi
  • Valuta kirkas liemi pois.
  • Käytä paksu valkoinen osa.
  • Vaahdota kookosmaito.
  • Makeuta ja laita sekaan vaniljajauhetta.

Mitäs pidit? Meillä nämä letut maistuvat perheen pienimmillekin ja aikuiset nauttivat niiden ihanasta terveellisyydestä.







maanantai 27. huhtikuuta 2015

Banskujätskiä mulle heti


Voiko tätä uskoa todeksi. Herkullinen jäätelö, johon ei tule mitään muuta, kun banskua ja halutessasi jäisiä marjoja ja mausteita. Terveellistä, aah niin terveellistä.  Tämä jätski sopii siis täydellisesti niin dieetille kuin kesähelteillekin. Tätä helppoa reseptiä on pitänyt testata monet kerrat. Tästä lähtien tiedän, mihin vie kypsien banaanien tie. Banaanit eivät mene pilalle, vaikka olisivat pakastimessa pidempäänkin.

Banaanijätskiin tarvitset vain kypsiä banaaneja. Jäätelöstä voit tehdä eri versioita lisäämällä joukkoon jäisiä marjoja. Miltä kuulostaisi kesähelteillä mansikka-banaanijätski tai suklainen banaanijätski? Ei muuta, kun banaaneja kypsyttämään. Tässä tulee simppeli ohje:


 

Mansikkabanaanijätski


2-4 hlölle

3-4 kypsää banaania
2dl jäisiä mansikoita tai muita marjoja


Banaanijätski


4 kypsää banaania
mantelimaitoa


Suklaarouhe-banaanijätski


4 banaania
2rkl kaakaonibsejä
suklaakastike alla olevan ohjeen mukaan sekaan


  • Laita paloitellut kypsät banaanit väh. 5 tunniksi pakkaseen. Jos banaanit ovat umpijäässä, ota puoli tuntia ennen sulamaan huoneenlämpöön.
  • Laita banaanit blenderiin ja pyöräytä jäätelöksi. Lorauta tarvittaessa kookosmaitoa, mantelimaitoa tai tavallista maitoa sekaan, jos jäätelö jää kiinni reunoihin.
  • Voit tuunata jätskiä pähkinöillä, maapähkinävoilla, kaakaojauheella tai kaakaonibseillä ja mulperimarjoilla.
  • Voit heittää sekaan haluamiasi mausteita esim. kanelia, kardemummaa tai vaniljajauhetta.
  • Marjoilla saat ihan uuden twistin jäätelöön, puhumattakaan vaikka limemehusta.
  • Tarjoile sellaisenaan tai suklaakastikkeen kera heti, jäätelö sulaa hetkessä.

 

 

Superhelppo Suklaakastike


2rkl raakakaakaojauhetta/ tummaa kaakaojauhetta
1-2rkl vettä
2rkl makeutusta
1rkl kookosöljyä

  • Sulata kookosöljy.
  • Lisää kaakaojauhe ja makeutus.
  • Notkista tarvittaessa vedellä.
  • Sekoita ja valuta jäätelön päälle tai pyöräytä blenderissä jäätelömassan sekaan.


 
 


Viimeinen jätskiversio syntyi siitä, kun kuvausjätskit olivat sulaneet kaakaonibsien ja suklaakastikkeen kera. Heitin koko komeudet blenderiin ja tadaa, siitä syntyi aivan mahtavan makuista suklaarouheista banaanijäätelöä. Parasta näistä kaikista. Näitä herkkuja voit nauttia hyvällä omalla tunnolla kesähelteilläkin :)

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Tuorepuuro chian siemenistä

Chian siemenet, nuo jumalaisen terveelliset jyväpallerot. Ne sisältävät proteiinia, runsaasti terveellisiä kasviöljyjä ja hintsusti imeytyviä hiilareita. Chian siemenistä saa enemmän omega 3:a kuin kalasta ja muista siemenistä. Ne sisältävät myös vatsalle tärkeitä ravintokuituja. Chian siemenet sopivat siis loistavasti painonhallintaan sekä auttavat useisiin ruoansulatusvaivoihin.

Chian siemenet soveltuvat sellaisinaan jugurtin, rahkan tai puuron joukkoon. Liotettuina ne käyvät smoothien sekaan ja voipi niistä valmistaa tuorepuuroakin. Koska Chian siemenet on uuselintarvike, niiden käyttösuositus on maksimissaan 2rkl/päivä. Itse valmistin herkullisen tuorepuuron chian siemenistä ja kaurahiutaleista. Tässä tulisi simppeli resepti:


Mantelinen tuorepuuro


2dl mantelimaitoa
2rkl chian siemeniä
0,5dl kaurahiutaleita (itse käytin  Alku vadelmakaurahiutaleita)
makeutusta maun mukaan

  • Mittaa mantelimaito kulhoon
  • Lisää chian siemenet ja kaurahiutaleet
  • Anna turvota yön yli jääkaapissa
  • Lisää tuoreita marjoja ja nauti


Jos haluat tuorepuurosta proteiinipitoisempaa, niin korvaa puolet nestemäärästä rahkalla tai lisää mantelimaidon lisäksi vielä haluamasi rahkamäärä. Rahkan voi lisätä juuri ennen nauttimistakin. Itse pidin mantelimaidon lempeydestä ja pienestä makeudesta. Puuron voi myös tehdä tavalliseen maitoon. Jos käytät pakastemarjoja, lisää jäiset marjat illalla kulhoon, niin aamulla ne ovat sulaneet puuron sekaan. Helppoa ja hyvää, eikö totta.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Maistuisko smoothie?

Mikäs sen terveellisempää ja trendikkäämpää kuin pyöräyttää ravintorikas smoothie välipalaksi, iltapalaksi tai vaikka aamupalaksi. Sain Puhdistamolta testattavaksi heidän uusia superfood smoothie-jauheita. Kehittelin jokaisesta jauheseoksesta oman smoothie-reseptin. Jauheet olivat kiva piriste muuten aina samalta maistuville smoothieille. Jauheet tekevät smoothieista entistäkin ravintorikkaampia. Jauheiden tilalle käy mikä tahansa vastaava superfood jauhesekoitus/ mix ja toimivat ne hyvin ilman jauheitakin.

Jos haluat tuhdimpaa välipalaa, niin rahka tai luonnonjugurtti tuo smoothieihin lisäproteiinia. Oma lempparini on Arlan maustamaton rahkapirtelö. Se on itsessään jo niin juoksevaa, ettei lisänestettä tarvitse. Rahka usein tukkii koko blenderin ja vaatii jotain nestettä joukkoon. Itse rakastuin vihersmoothieen. Ihanan raikas ja puhdistava vihersmoothie sisältää ananasta, inkivääriä ja limeä. Marjaisa smoothie luottaa vadelman, mustikan ja hunajamelonin liittoon. Kaakaosmoothien sekaan hyppää raikasta mangoa ja vadelmia. Kaikissa toimii pohjana pehmeä banaani. Poimi lempparisi.


 

Marjaisa smoothie


1-2hlölle

1-2rkl marjasmoothiejauhetta
1dl mustikoita
1dl vadelmia
1 banaani
2dl hunajamelonia
1dl rahkaa/ luonnonjugurttia

  • Paloittele pehmeä banaani ja hunajameloni blenderiin
  • Lisää jäiset marjat ja jauhe sekaan
  • Laita sekaan rahka/jugurtti
  • Blendaa ja nauti mustikoiden tai vadelmien kera






Puhdistava vihersmoothie


1-2 hlölle

1rkl vihersmoothiejauhetta
1 banaani
2dl tuoretta ananasta
1/2 limen mehu
2cm inkivääriä
sitruunamelissaa
1dl vichyä/ sitruunavichyä

  • Paloittele pehmeä banaani ja tuore ananas blenderiin
  • Purista limen mehu ja paloittele inkivääri sekaan
  • Revi sitruunamelissasta pieni nippu sekaan
  • Laita jauhe ja vichy sekaan
  • Blendaa ja nauti limen kanssa




Suklainen vadelmamango smoothie


1-2hlölle

1-2rkl suklaasmoothiejauhetta
1 banaani
2dl tuoretta mangoa
1dl vadelmia
1dl mantelimaitoa

  • Paloittele pehmeä banaani ja mango blenderiin
  • Heitä jäiset vadelmat, jauhe ja mantelimaito sekaan
  • Blendaa ja nauti kaakaonibsien kera


Itse ihastuin eniten marjasmoothiejauheeseen, se sopii rahkan sekaan sellaisenaan, eikä muuta makeutusta tarvita. Jauhe sisältää seitsemää eri marjaa jauhettuna; marja-aroniaa, tyrnimarjaa, puolukkaa, mustikkaa, karpaloa, gojia ja amlaa, superterveellistä. Kaakaojauhesekoituksessa maistui raakakaakaojauhe ja sisältää se myös macaa, carob-jauhetta, mct:tä ja riisiproteiiniakin. Omasta mielestäni raakakaakaojauhe maistuu hieman tunkkaiselta, mutta sopivissa määrin sen maku ei pompsahda liikaa esille.  Lapseni bongaavat heti raakakaakaon maun smoothieista ja jättävät juomatta. Kaverini on joskus verrannut raakakaakaon ja kaakaovoin makua maakellariin, voi siinä olla jotain totuudensiementäkin.

Viherjauheet ovat tähän mennessä olleet yökötyslistallani ykkösenä. Spirulinajauheet sekä hamppuproteiinit on huuhdottu sutjakkaasti pöntöstä alas, mutta tämä viherjauhesekoitus oli tosi raikkaan makuinen smoothien seassa. Se sisältää vehnänorasta, ohranorasta, spirulinaa, chlorellaa, sinimailasta, lehtikaalia ja hamppua. Valitsipa miehenikin yllättäen smoothieista juuri tämän vihreän version ja kehuikin sitä.  Liekö takertunut sanaan puhdistava, kesäkuntoon kun tähdätään ;). Aikasta hyviä ja erilaisia kaikki, voin suositella lämpimästi. Ei muuta, kun blenderi pörisemään.




maanantai 13. huhtikuuta 2015

Maustetta, maustetta, enemmän maustetta


Dieettiä viikko jo takana, mahtavaa. Vieläkö olet messissä? Alkaako dieettiruuat jo nyppimään ja iänikuinen broitsu maistumaan puulta? Valmistatko ruuat päivästä toiseen saman kaavan mukaan? Hyppää mukaan mausteiden ihmeelliseen maailmaan ja opi kokkaamaan rohkeammin. Itse en ole käyttänyt vuosiin enää valmismarinadeja. Olen hurahtanut omiin mausteseoksiin ja marinadeihin. On kiva tietää, mitä suuhunsa laittaa. Mielestäni valmismarinadit maistuvat kaikki samalle ja pilaavat lihan oman maun. Mausteilla ja omilla marinadeilla lihan maku tulee paremmin esiin.

Maustaminen vaatii rohkeutta ja mielikuvitusta. Tuoreet yrtit, valkosipuli, inkivääri, chilit ja erilaiset mausteseokset herättävät ruuan ihan erilailla henkiin. Ruususuola on myös lempparini. Se on syrjäyttänyt tavallisen pöytäsuolan jo ajat sitten. Ruususuolan ihana aromikkuus koukuttaa. Se sisältää myös kivennäisaineita ja mineraaleja enemmän kuin tavallinen suola, vaikka joku tutkija väitti sen sisältävän roskia. Pyh, sitä en usko.

Dieetin aikana marinadeista voi jättää öljyn pois, muulloin voit lorauttaa öljyä marinadeihin hyvän koostumuksen aikaansaamiseksi. Öljyksi käy esim. oliiviöljy, kookosöljy  tai rypsiöljy. Sitruuna-avokadoöljy antaa kivan twistin ruokaan. Soijakastiketta olen hieman käyttänyt dieetin aikana. Voit myös hankkia kevyt-version, missä ei ole niin paljon suolaa. Voit tehdä mausteseokset valmiiksi ja antaa lihan maustua hetken ennen paistamista tai jos on kiire, niin heitä mausteita lihan päälle samalla, kun paistat. Makeutukseen suosin usein juoksevaa hunajaa. Dieetin aikana käy mikä tahansa makeutusaine, esim. karppisokeri/stevia.


Maustamattoman lihan maustaminen


  • Sopii n. 500g  kanalle, kalalle, lihalle tai vaikkapa kasviksille.
  • Määrät on suuntaa-antavat. Itse heitän mausteita fiiliksen mukaan ja maistelen, mikä määrä tuntuu parhaimmalta. Eli maistele samalla, kun maustelet.
  • Laita makusi mukaan valkosipulia, chiliä ym. Jos laitat lime- tai sitruunamehua, niin muista makeutus, jotta se tasapainottaa ruuan maun.
  • Suolan määrä riippuu siitä, kuinka paljon käytät soijaa.





Thai-marinadi


2cm inkivääriä raastettuna
2 valkosipulin kynttä
1-2rkl soijakastiketta
1 limen mehu
suolaa
pippuria
tuoretta chiliä paloina
tuoretta korianteria
1rkl makeutusta
(1rkl kookosöljyä)



Yrttinen sitruunamarinadi


tuoretta timjamia hienonnettuna
1tl kurkumajauhetta
1/2 sitruunan mehu
1-2rkl soijakastiketta
2rkl makeutusta
suolaa
pippuria
(1rkl sitruuna-avokadoöljyä)


Yrttimarinadi


tuoretta rosmariinia/timjamia hienonnettuna
1-2 valkosipulin kynttä
2rkl soijakastiketta
suolaa
pippuria
(1rkl oliiviöljyä)




 

Välimeren mausteseos


1-2 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria
Chicken & Steak tmv. tomaattista/paprikaista myllymausteseosta
tuoretta basilikaa silputtuna
(1rkl oliiviöljyä)


Tex-mex mausteseos

  • riittää 2-3 maustamiskertaan

2tl juustokuminaa
1tl chilirouhetta
1tl paprikaa
1tl korianterinsiemeniä jauhettuna
1tl valkosipulijauhetta
2tl suolaa
1tl mustapippurirouhetta


Välimeren kala

  • sopii hyvin lohelle ja grillaamiseen

1 pieni purkki aurinkokuivattuja tomaatteja valutettuna ja silputtuna
1-2 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria
basilikaa silputtuna



Tulinen tomaattikastike riisin tai pastan kera

  • sopii jauhelihalle ja toimii myös kanan kanssa erinomaisesti

1 sipuli pilkottuna
1-2 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattimurskaa/ paseerattua tomaattia
suolaa
pippuria
1rkl makeutusta
chilirouhetta
tuoretta basilikaa
loraus balsamietikkaa
(1rkl oliiviöljyä)



Maustemylly lempimausteista


Itse teen usein maustemyllyyn sekoituksen lempimausteistani ja sitä on helppo pyöräyttää suoraan ruuan/ salaatin päälle. Maustesekoituksen voi toteuttaa millä mausteilla tahansa. Kuivatut yrtitkin sopivat myllyyn. Lempisekoitukseni on:

  • Karkea ruususuola
  • Korianterinsiemen
  • Kokonainen mustapippuri
  • Kuivattu chili/chilirouhe

Toivottavasti sait edes pienen kipinän maustamiseen. Maustaminen lähtee rohkeudesta eli rohkeasti vaan kokeilemaan, mitä suolaisen, happaman, makean ja tulisen liitolla saakaan aikaan. Dieetilläkin on mukavampi olla, kun ruuat maistuvat herkullisille.



 
Dieettiläisille tsemppiä toiseen dieettiviikkoon. Muistakaa, jos makeanhimo yllättää, niin napatkaa vaikka muutama sokeriton pastilli suuhun, mutta älkää sortuko herkkuihin. Toisen viikon jälkeen makeanhimokin helpottaa. Kuukauden jaksaa vaikka päällään seisten. Lopussa kiitos seisoo. Seuraavaksi laitan niitä treenivinkkejä ja vapun alla saatte makeita terveellisiä herkkureseptejä mm. proteiinipannareita ja banaanijätskiä. Mukavaa viikon alkua sinulle <3

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pashan vääntöä ja kukon munia


Pääsiäinen, tuo ihana kevään juhla. Muistan, kuinka pienenä odotin kuola valuen äidin valmistamaa herkullista pashaa. Sisarusten kanssa kilpailtiin siitä, kuka sai levittää tuota ihanan kermaista herkkua paksuimman kerroksen pullasiivun päälle. Ja voi sitä huutoa, jos joku kaapi sitä enemmän lautaselleen kuin toinen. Melkein veitsestä sai silmään.

Siskon kanssa oli tapana palmusunnuntaina pukeutua pääsiäisnoidiksi ja lähteä virpomaan kylille. Äiti etsi kaapista värikkäimmät huivit, jotka kiedottiin hiuksiin ja päälle sujautimme äidin vanhat hameet. Huulet punattiin äidin kirkkaan punaisella huulipunalla ja naamaan saatiin pienet pisamat kajalkynästä. Harjanvarresta tehtiin luuta ja käsivarteen sujautettiin pieni kassi. Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuueks, vitsa sulle, palkka mulle. Mummot hymyilivät ja lähtivät hakemaan palkkaa peräkammarista. Palkaksi saatiin suklaamunia, karkkia ja joskus jopa rahaakin.
 

Pääsiäisyönä kukko oli käynyt munimassa suklaamunat sängyn alle. Niistäkin kinasteltiin sisarusten kanssa, kuka oli saanut eniten. Pääsiäispäivänä vedettiin sitten suklaamunaähkyt ja leikittiin kindereistä tulleilla leluilla. Viikon päästä ne olivatkin sitten säpäleinä huoneen nurkassa. Ja seuraavana siivouspäivänä äiti sai siivota ne roskiin. Paitsi keräilylelut, niitä säilytettiin kaapissa useampi vuosi.

Rairuoho istutettiin joka vuosi ja aina yhtä jännittyneinä odotettiin ikkunalaudalla niiden kasvua. Rairuohon kastelu ja leikkaaminen kuuluivat pääsiäisen traditioihin. Kun ruoho oli kasvanut tarpeeksi pitkäksi, aseteltiin tiput ja muut koristeet ruohon juurelle. Munia maalasimme pitkäperjantaina vesiväreillä kieli keskellä suuta.

Tähän päivään lapsuudesta on säilynyt pasha-perinne. Pashaa on väännettävä joka pääsiäiseksi. Ei ole pääsiäistä ilman tuota hervottoman kalorimäärän omaavaa rahkaherkkua. Meillä päin on ollut tapana syödä pashaa itseleivotun pullapitkon kaverina. Pullasiivu voidellaan paksulla kerroksella pashaa ja nautitaan kahvin kera. Meidän pojat eivät osaa vielä tapella pashan määrästä, mutta molemmat pistelee sitä poskiin suut pulputen.

Rairuohokin istutetaan joka pääsiäinen. Pojat tiputtelee jyvät siemen siemeneltä multaan, vaalii, huolehtii ja kastelee. Ja kun ruoho on oikean mittaista, pääsee tiput ja puput pomppimaan ruohon sekaan. Viikon päästä ylikasvaneet ruohot nakataan kompostiin ja tiput hyppivät kaappiin odottamaan seuraavaa pääsiäistä.
 
Kukko käy munimassa suklaamunat poikien sängyn alle pääsiäisyönä. Joka pääsiäisaamu on ihana seurata sitä intoa ja onnea, kun sängyn alta tupsahtaa esille iso kori täynnä suklaamunia ja pääsiäiskarkkia. Suklaamunat revitään auki sekunnissa, suklaa nakataan sivuun ja lelut poimitaan talteen. Ja sitä suklaasilppua on sitten joka paikassa. Loppujen lopuksi iskä saa mussuttaa poikien suklaat ja äiti kiittää, kun suklaamunat eivät ole laktoosittomia.

 
Virpominen on meidän perheessä jäänyt, eikä pojat ole muniakaan halunneet maalata. Mitä järkeä, kuului vastaus, kun kysyin maalataanko tänä pääsiäisenä munia. Syömme siis munat munina ja vitsatkin koristavat keittiötä, jos jaksamme niitä poimia. Tänä vuonna pojat koristelivat pienen pääsiäispuun kotiin ja askartelivat tarhassa pääsiäisnoidat.
 
Perinteitä on kiva muistella ja välillä on kiva luoda omiakin perinteitä. Tärkeintä on kuitenkin kokoontua sukulaisten tai ystävien kesken viettämään pääsiäistä pääsiäisherkkujen merkeissä. Nykyään pääsiäisherkkuihin kuuluu vahvasti mukaan lammas. Kunnon karitsan sisä- tai ulkofilee päihittää mennen tullen naudanlihan. Sitä sitten nautitaan valkosipuliperunoiden  ja punaviinin kera. Tänä pääsiäisenä syön myös pashaa paksun kerroksen pullan päällä ja käy se kukko munimassa äidille ja iskälle yhdet mignonitkin.
 
Pääsiäisen sanomakin on ainakin osittain mennyt perille jälkikasvulle. Kysyin pojaltani eräänä päivänä päiväkodin jälkeen, että mitäs ne seurakuntatädit teki tarhassa?  Vastaukseksi sain: No joo, sitä samaa ne taas selitti, Jeesus nousi haudasta plääää pläää, ei jaksa kuunnella. Hymyillen vastasin, että sen takia sitä pääsiäistä vietetäänkin. Vastaukseksi sain vihaisen tuhahduksen: Kai sitä nyt voi muutenkin viettää.

Oikein mukavaa ja herkullista pääsiäistä sinulle! Tässä vielä meidän suvun pasha-resepti:
 

Pääsiäis-pasha

(2 kahvisuodattimellista)
 
2 prk maitorahkaa (á 250g)
125g voita
1,5dl sokeria
1dl vispikermaa
1 keltuainen
1/2 prk smetanaa (60g)
1 vaniljatanko
1-2rkl appelsiininkuoripaloja
 
 
1. Valuta rahkat siivilässä 2-3h.
2. Lisää rahkaan 1dl sokeria puulastalla.
3. Sulata voi ja jäähdytä. Lisää pikkuhiljaa rahkaan.
4. Vatkaa keltuainen ja loput sokerit vaahdoksi ja lisää rahkaan.
5. Lisää lopuksi vatkattu kerma ja smetana.
6. Lisää leikattu vaniljatanko ja appelsiininkuoripalat.
7. Kostuta sideharso/suodatinpaperi, laita pashamassa muottiin tai kahvisuodattimeen. Kääri harso päälle ja laita lautanen päälle painoksi.
 
8. Anna valua lautasen päällä jääkaapissa yön yli
9. Kumoa ja nauti sellaisenaan tai pullasiivun päällä.
 
Bon Appétit!